Historia

Rakentaminen

Arkkitehti Wäinö Palmqvistin 1922 suunnittelema jugendlinna rakennettiin Salpausselän harjulle vuosina 1923-1928. Siihen aikaan se oli Suomen ainoa tuberkuloottisten lasten kirurginen parantola ja suuri ylpeydenaihe Nastolalle.

 

Parantolan länsisiiven rakennustyömaa vuonna 1927

Rakennuksen rakennuttajana toimi vuonna 1921 perustettu Vähävaraisten Keuhkotautisten Avustamisyhdistys, jonka muodostajina oli kymmenen Duodecimin ja kymmenen Raittiuden Ystävien valitsemaa jäsentä. Yhdistys työskenteli keuhko- ja muiden tuberkuloositautien vastustamiseksi hankkimalla hoitoa vähävaraisille keuhkotautisille, avustamalla parantoloiden perustamisessa sekä jakamalla valistusta. Heti perustamisensa jälkeen yhdistys osti Nastolasta useita laajoja maa-alueita, joista viimeisimpänä ja oleellisimpana kolme hehtaaria Aurinkola-nimistä tilaa Salpausselän harjulta Lepokodin vierestä. Tämän hankinnan myötä parantolan rakentaminen voitiin aloittaa. Yli 3 miljoonaa markkaa kustantaneen rakennuksen pääurakoitsijana toimi ruotsalainen rakennusliike Kreuger & Toll ja rakennusmestarina J. K. Koskinen. Muita saman rakennusliikkeen merkittäviä kohteita Suomessa ovat olleet mm. Vanajanlinna Hämeenlinnassa, Nikolajeffin autopalatsi Helsingissä (tunnetaan nykyään Hankkijan talona) sekä Hartmanin talo Vaasassa.

 

 

Lasten tuberkuloosiparantola aloittaa toimintansa


“Kun kesäpäivänä saapuu Lahden-Kouvolan maantietä kohdalle, missä Salpausselän harjanne kätkee silmiltä Nastolan pienen Kirkonkylän, alkaa metsästä harjun rinteeltä kuulua kimakoita, iloisia lastenääniä. Ja jos poikkeaa Kirkonkylään vievälle sivutielle, ilmaantuu pian metsän keskellä näkyviin komea rakennus torneineen ja pengermäisesti kohoutuvine valtavine parvekkeineen.. Näillä erottaa sängyn toisensa vierestä ja sängyistä alastomia, mitä mustimpia murjaaneja. Kenellä on jalko vetositeessä, mikä maaa selällään kovalla tyynyllä, kenellä missäkin hihnat olallaan pitämässä – kaikki ovat yhtä iloisia ja äänekkäitä. Pihalla juoksentelee samanlaisia pieniä intiaaneja uimahousut yllään, ja jos olet pysäyttänyt autosi tielle aidan taakse, kirmasevat ne pian tutkimaan, onko se “Woorti” vai “Wiat”. Kuka hyppien kainalosauvain varassa, kuka pää, käsi tai jalka siteessä. Talvella melu ei kuulu yhtä kauaksi, sillä lapset ovat nyt sijoitettuna neljään suureen saliin, pojat ala- ja tytöt yläkertaan, suuret ja pienet erikseen. Mutta ikkunat ovat auki, sillä raitis ilma on parantolan lääkkeistä ensimmäinen. Pakkaspäivänä usein vierasta paksuissa vaatteissaan paleltaa salissa missä joku pieni nallikka on rauhallisesti vetänyt paljaat säärensä peiton alta esiin”

– Lehtileike vuodelta 1926


Isojen tyttöjen auringonottoparvekkeella

 

Ensimmäiset potilaat pääsivät muuttamaan 1.2.1925 ja rakennuksen avajaiset pidettiin huhtikuussa. Parantola edusti siihen aikaan nykyaikaisimpia hoitomenetelmiä ja uusinta tekniikkaa, joten avajaisetkin olivat niin merkittävä tapahtuma, että sinne tuli Helsingistä erikoisjuna. Juhlassa olivat läsnä mm. ylilääkäri Arne Johannes Palmén, Nastolassa alilääkärinä toimiva Toivo O. Virtanen, johtajatar Kerttu Peltonen sekä tohtori Antti Rytkönen, jonka kirjoittama runo kuvastaa hyvin juhlan tunnelmia:

 

Aurinkolinna 1920-luvulla

 
“Honkaisessa holvikossa
yllä hietaharjun, jossa
ennen haukat harmaat kiiri
kohoo ilmaan juhlaviiri.
Tuopa harjulla on talon,
vierii siihen virrat valon,
lahjat, joita voi ja yhä
suopi Ikivoima pyhä…
 
Mikä nosti linnan ylhän
hartehille harjun jylhän?
Korpee, mi kaasi tieltä,
jotta riemastuttaa mieltä
sätehin vois päivä kirkas,
tarinasi, linna, virkas!”

 

Alkuun parantolaan rakennettiin 50-60 sairaansijaa käsittänyt itäsiipi torniosuuksineen, mutta jo pian huomattiin, että kysyntää olisi ollut enemmänkin. Vuonna 1926 kirjallisia potilashakemuksia oli tullut jo yli 600 sekä lisäksi lukuisia suullisia yhteydenottoja. Samaan aikaan potilaita oli ollut hoidossa n. 150. Vuosina 1927-28 rakennusta laajennettiin itäsiipeä lähes ulkoisesti vastaavalla länsisiivellä. Laajennustöiden jälkeen hoitopaikkojen lukumäärä kaksinkertaistui.

Parantola työllisti 1920-luvulla parhaimmillaan yli 40 henkeä ja siellä toimi vuosina 1929-1959 myös oma kansakoulunsa. Lapsille pyrittiinkin antamaan täydellinen kansakoulun oppimäärä. Myöhemmin rakennuksessa oli mm. oma hammaslääkärin vastaanottonsa. Parantolan ylilääkäri vaihtui vain kerran sen historian aikana, sillä LKT A. J. Palmén toimi ylilääkärinä vuoteen 1945 saakka ja LL Aino Järvelä vuodesta 1952 vuoteen 1960. Välissä parantola ehti palvella sotasairaalana.

 

Pienten asukkaiden arkea

Kaikki Salpausselän parantolaan otetut potilaat olivat niveltuberkuloosiin sairastuneita lapsia, jotka olivat käytännössä täysin petipotilaita. Tämä tarkoitti sitä, että arkiset toiminnot ja ajanviettomahdollisuudet olivat melko rajoitettuja. Ruoveteläinen Yrjö Makkonen vietti 1930-luvulla ison osan lapsuudestaan hoidettavana Nastolassa, ja hän on kertonut paljon potilaiden jokapäiväisestä elämästä.

Aurinkolinnassa on kahdeksan suurta salia, jotka aikoinaan toimivat samanaikaisesti potilaiden nukkumapaikkoina, koululuokkina sekä hoito- ja ruokailutiloina. Jokaisessa huoneessa oli vähän toistakymmentä potilasta – pojat alakerrassa ja tytöt yläkerrassa. Kun samassa tilassa oli paljon lapsia sängyt metrin välein toisistaan, ei seurasta ollut puutetta. Tyttöjen valtakunta oli kuitenkin pojille täysin saavuttamaton, ja he pystyivät yläkerran asukkaista lähinnä vain unelmoimaan. Parvekkeella oltaessa saattoi joskus nähdä vilauksen tytön hiuskuontalosta toisen kerroksen kaiteen yli, mutta tytöt olivat aina hyvin turvassa poikien katseilta.

Yrjö Makkonen Aurinkolinnan parvekkeella pienten poikien puolella

Yrjö Makkonen Aurinkolinnan parvekkeella pienten poikien puolella

Ennen nykyaikaisia lääkkeitä tuberkuloosin hoitoon kuului keskeisesti raitis ilma otsonia tuottavan mäntymetsän keskellä, ravitseva ruoka sekä runsas valonsaanti. Kesäisin iso osa päivästä kuluikin ulkona parvekkeella auringonpaisteessa ja raikkaassa ilmassa ilman rihman kiertämää. Pojilta ajeltiin jopa hiukset parhaan mahdollisen valonsaannin varmistamiseksi. Sängyt oli varustettu pyörillä ja hoitajat siirsivät ne päivittäin joko parvekkeelle tai kelin ollessa viileämpi lasitetulle kuistille. Talvisaikaan valohoitoa annettiin isojen salien vieressä sijainneissa erityisissä valohuoneissa, joissa vanhan ajan ”solariumeina” toimivat elohopealamput. Koska ravitseva ruoka oli olennainen osa hoitoa, ei ruokaa yleensä saanut jättää syömättä. Nuorille pojankoltiaisille jokin inhokkiruoka saattoi antaa aikamoisen haasteen, mutta onneksi sentään kesäaikana ruokailu tapahtui parvekkeella, mistä esimerkiksi Yrjön kammoksuman pinaattikeiton yletti juuri ja juuri kaatamaan alla kasvaneiden villiviinien ravinnoksi. Siitä ei tietenkään sopinut jäädä kiinni, sillä pelotteena tuhmuuksista oli lääkäri Aino Järvelän vitsalla antama selkäsauna.

Vaikka lapset olivatkin sänkypotilaita, ei se estänyt etenkään poikia keksimästä erilaisia kolttosia. Nukkumaanmenoaika tuli yhdeksältä, mikä tarkoitti hiljaisuuden alkua, vaikka harvoinpa poikien huone vaikeni valojen sammuttua. Sänkyjä saatiin tarpeen tullen nitkuteltua liikkeelle, joskus potatkin viuhuivat pitkin huonetta ja vähintäänkin kuului iloista supinaa vielä myöhään illalla – kunhan vain yövalvoja ei sattunut paikalle väärällä hetkellä. Puheenaiheet vaihtelivat, mutta erityisesti urheilu ja politiikka olivat suosikkiaiheita varsinkin vanhempien poikien huoneissa. Ylilääkärinä vuoteen 1945 saakka toiminut A. J. Palmén kävi parantolassa viikon tai kahden välein ja jopa kannustikin poikia kepposteluun tuomalla tuliaisinaan kumilenksuja ritsojen rakennusaineiksi. Paperitolloista sai tehtyä toimivia kuteja, jotka sitten sinkoilivat pitkin hoitosaleja.

Viralliseen ohjelmaan kuului ainakin päivittäiset hoidot, ruokailut, koulunkäynti joka toinen päivä, kevät- ja muut juhlat, hartaustilaisuudet radiosta ja iltalaulu. ”Levolle laske luojani” laulettiin yhdessä joka ilta, mikä saattoi alkaa pitkäaikaisesta potilaasta vuosien toistamisen jälkeen tuntua jo melkoiselta pakkopullalta. Näiden lisäksi lapsille oli kuitenkin järjestetty myös paljon erilaisia vapaa-ajanviettomahdollisuuksia, jotka sopivat sänkypotilaille. Parantolalla oli mm. oma kirjasto, jossa oli kattavasti lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta. Erityisesti Tarzan-kirjat olivat poikien mieleen. Lapset leikkasivat myös jatkosarjakuvia aikakausilehdistä ja liimasivat niitä pitkäksi rullaksi, jolloin niistä tuli kokonaisia tarinoita. Radiota kuunneltiin ahkerasti etenkin urheilukilpailujen aikaan. Erilaisia pelejäkin pelattiin paljon, ja varsinkin korona oli suosiossa. Pelipöytä laitettiin sänkyjen väliin ja nappuloita lyötiin peukaloilla, sillä pitkät kepit olisivat olleet hankalia käyttää. Erilaisia askartelu- ja kuvaamataitotöitä, kuten paperilennokkien rakentamista, tehtiin myös paljon – Yrjöllä itsellään oli harrastuksena purjelaivojen piirtäminen. Pojat kun ovat poikia niin voimiakin miteltiin. Suosikkilajeina oli mm. sormikoukku ja tyynyillä selinmakuulla tehtävät penkkipunnerrukset. Tylsää ei ehtinyt tulla ja tiiviisti yhdessä vietetty aika teki monista potilaista elinikäisiä sydänystäviä.

Lapsille pyrittiin parantolassa antamaan myös erilaisia elämyksiä ja kodin kaltaisia puitteita. Lapset pääsivät seuraamaan parvekkeilta pihalla soittavaa soittokuntaa, erilaiset esiintyjät vierailivat osastoilla mm. soittamassa viulua ja kerran jopa Markus-sedän huippusuosittu radio-ohjelma ”Lastentunti” lähetettiin parantolasta. Silloin lapset pääsivät laulamaan suoraan radiolähetykseen ja lähettämään terveisiä kotiväelle. Juhlapyhät olivat erityisen mieleenpainuvia, sillä esim. jouluna salit koristeltiin juhlallisen hienosti erilaisin koristein ja joulukuusin ja lapsille tarjottiin kunnon jouluateria. Hoitajat eivät tietenkään voineet korvata äitejä, mutta ystävällisen ja äidillisen Hannele-tädin kaikille lapsille antama jokailtainen hyvänyönhalaus painui monille unohtumattomasti mieleen. Parantolassa oli töissä varta vasten myös leikkitäti, joka mm. kertoi lapsille satuja ja kuvataulujen pohjalta opettavaisia tarinoita.

1950-luvulla parantolan lapsipotilaat pääsivät harjoittamaan aktiivista partiotoimintaa. Aiheesta on nähtävillä mielenkiintoinen värikuvallinen video Aurinkolinnan Facebook-sivulla.

 

Sotasairaalasta vammaisten lasten sairaalaksi ja edelleen vastaanottokeskukseksi

Rakennus toimi tuberkuloosiparantolana 1960-luvulle asti, mutta välissä Talvisodan vuosina 1939-40 se toimi osana 9. sotasairaalaa (8.2.1940 saakka), kunnes se siirtyi 8. sotasairaalan alaisuuteen osastoksi 5. Jatkosodan aikana se toimi 8. sotasairaalan osastona 7. Talvisodan aikana potilaspaikkoja oli 150, mutta  Jatkosodassa paikkamäärä kaksinkertaistui. Koska parantolassa oli ajanmukaiset leikkaussalit ja hoitovälineet tuberkuloosin hoitoa varten, olivat kaikki 300 paikkaa A-kirurgisia eli vaativan kirurgian sairaansijoja. Muistona näistä vuosista on säilynyt Aurinkolinnan seinässä myös muistolaatta.

 

Aurinkolinna 70-luvullaVuonna 1959 Puolustusvoimat kiinnostui rakennuksesta ja tuberkuloosipotilaiden siirtämistä muihin tiloihin harkittiin. Asia kuitenkin jäi, taistelu tuberkuloosia vastaan oltiin voittamassa ja vuonna 1960 parantola muuttuikin keskushermostovammaisten lasten sairaalaksi, jollaisena se toimi 1980-luvulle saakka Lääkintöhallituksen omistuksessa. Samalla rakennuksen arvokas jugendlinnamainen ulkonäkö sai väistyä käytännöllisyyden tieltä; 1960-luvun alussa eteläjulkisivun jykevän koristeelliset balustradikaiteet ja muurit vaihtuivat turvallisempiin verkkoaitoihin ja vuoden 1970 peruskorjauksen yhteydessä vaihdettiin koristekuvioiset ovet pelkistettyihin paneelioviin ja tiilikatto saumapeltikatoksi.

 

 

Asuntorakentaminen aloitetaan

1990-luvun alussa rakennus toimi hetken aikaa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksena, mutta toiminta päättyi jo n. vuoden kuluttua aloittamisesta. Tämän jälkeen rakennus oli pitkään käyttämättömänä valtion omistuksessa, kunnes sen lopulta osti yksityinen sijoittaja. Linnaan kaavailtiin tällöin mm. hotellia, mutta hanke ei ottanut tuulta alleen. Pian rakennus vaihtoi kuitenkin uudelleen omistajaa, minkä jälkeen liikemies Jorma Hellevaara aloitti mittavan saneerausurakan, joka kesti vuodesta 2005 vuoteen 2009. Tänä aikana rakennukseen kaavailtiin mm. vanhusten asumisyksikköä, mutta lopulta projektia alettiin viemään eteenpäin tavoitteena muuttaa tilat arvoasunnoiksi. Kiinteistössä tehtiin tänä aikana merkittäviä parannustöitä; vanha öljylämmitys vaihdettiin kaukolämpöön, kymmeniä lavallisia romua ja purkujätettä poistettiin ja talotekniikan uusimista aloitettiin. Loppuvaiheessa myös muutama asunto saatiin rakennettua melko valmiiksi. Hanke kuitenkin kaatui lopulta projektinjohdollisiin ongelmiin ja rahoituksen riittämättömyyteen. Aurinkolinna jäi täten jälleen tuuliajolle.

 

Uusi mahdollisuus uudessa omistuksessa

Kiinteistön jäätyä epäonnistuneen saneeraushankkeen ja miljoonien eurojen luottotappioiden jälkeen pankin syliin, sitä yritettiin myydä n. kolmen vuoden ajan, mutta tuloksetta. Pyyntihinta oli korkeimmillaan 3 miljoonaa euroa, ja vaikka kiinnostuneita ostajia oli useampiakin, kariutuivat kaupat joka erimielisyyksiin kaupan yksityiskohdista tai liian suuriin näkemyseroihin kauppahinnassa. Samanaikaisesti kiinteistö oli heikolla hoidolla, mikä alkoi vaikeuttaa myös myyntiä. Huolimatta saneeraukseen jo käytetyistä miljoonista, oli kiinteistö lopulta myytävä pakkohuutokaupan jälkeen vain 40 000 euron hinnalla.

Aurinkolinnan eteläjulkisivu ensimmäisten lumien aikaan marraskuussa 2014 - viimeiset ikkuna-asennukset meneillään

Aurinkolinnan eteläjulkisivu ensimmäisten lumien aikaan marraskuussa 2014 – viimeiset ikkuna-asennukset meneillään

Kiinteistön hankkivat heinäkuussa 2012 neljä yrittäjää Aurinkolinnan uudisrakentamishanketta varten perustetun Aurinkola Oy:n nimissä. Ensimmäiset työt kohdistuivat kiinteistön kuntoa ylläpitäviin toimenpiteisiin, kuten rännien ja syöksytorvien korjaamiseen sekä lumiesteiden uusimiseen. Jo saman vuoden syksyllä aloitettiin edellisen omistajan jäljiltä kesken jääneiden B-rapun asuntojen loppuun rakentaminen. Kesällä 2013 projektille oli saatu rahoitus ja työt pääsivät toden teolla alkamaan. Mittava julkisivuremontti aloitettiin vuosien saatossa rapautuneen ja edellisessä korjaushankkeessa pahasti kesken jääneen eteläjulkisivun palauttamiseksi entiseen loistoonsa. Samalla myös kaikki päärakennuksen rännit ja syöksytorvet uusittiin ja varustettiin älykkäällä rännilämmitysjärjestelmällä. Vuosien 2013-2014 saatossa rakennuksen julkisivu on jo saatu palautettua lähelle alkuperäistä ulkonäköään. Heikossa kunnossa olevat ikkunat on uusittu vanhaa ulkonäköä ja ruutujakoa kunnioittaen ja ovien uusiminen on meneillään. Rakennuksen talotekniikka on uusittu lähes kokonaan niin ilmanvaihdon, sähköjen kuin lämmityksenkin osalta. Rakennuksen B-rappu on kokonaisuudessaan valmis ja muiden rappujen asuntoja rakennetaan parhaillaan. Työmaa työllistää jatkuvasti pitkälti toistakymmentä henkeä ja projekti etenee suunnitellusti.

Huhtikuussa 2014 Aurinkola Oy muuttui asunto-osakehtiöksi, ja samalla mukaan tuli uusia osakkaita. Uudeksi nimeksi tuli Asunto Oy Nastolan Aurinkola. Vuokra-asuntojen vuokraaminen on aloitettu 2015 alussa ja myyntiin asuntoja on tarkoitus saada vuonna 2016.

 

Lue Aurinkolinnasta myös Wikipediasta!